3 417 miles

Oon nyt kotona kahden ja puolen viikon jälkeisen runsaskokemuksisen autoreissailun jälkeen! Mulla on niin paljon kerrottavaa sanoina että kuvina, jotta joudun mahduttamaan sen enemmän kuin yhteen postaukseen.


This is how it happened

Helsingistä Tukholmaan mentiin Viikkarin Mariellalla, ja sieltä pitkä ajopäivä Tanskaan, josta upeaa siltaa pitkin Saksaan. Saksasta ajettiin Hollannin kautta Belgiaan, josta sitten matkasimme lyhyen pätkän Pohjois-Ranskan Calaisiin. Calaisista otimme lossin Englantiin. Ja sitten takaisin.
Tosiaan teltassa nukuttiin ja volkkarilla reissattiin ja matkakumppaneina oli siis siskoni Sanna ja isämme. Tässä meijän reitti suurinpiirtein! 5499 kilometriä, eli 3417 mailia.

Mä rakastuin tällä matkalla. Ei, en mieheen (saati naiseenkaan) vaan ympärillä koko ajan olleeseen kauneuteen. Oli se sitten pieni suloinen jänönen, upea linnan raunio tai mutkitteleva vanha mukulakivitie. Maisemat olivat upeita. Kaupungit, maaseudut, hienot sillat, merimaisemat tai suloinen pieni vanhanaikainen kylä; aina se ihmetytti ja kummastutti ja siitä kerron nyt näillä seuraavilla postauksilla.


Aloitan tän kertomisen ajanjakso kerrallaan, alkaen ensimmäisestä viikosta. Kelasin laittaa sillein aihe kerrallaan, mutta en osaa lokeroida mun ajatuksia, kun jokainen asia liittyy toiseen tavalla tai toisella.Teen kolme osaa itse reissusta ja sitten muita juttuja. Ostoksia, Kaupunkipostauksia, Ruoka- ja ihmiset-postauksia sekä kaikkea muuta matkaani liittyvää :)

hitting the actual road

Noniin, ensimmäisenä päivänä siis matkasimme laivalla Ruotsiin. Laitoimme auton kilometrilukeman ylös, jotta loman loputtua voisimme tarkistaa samasta mittarista paljonko kilometrejä oikein taakse sitten jäi. Laivamatkasta ei siitä enempää, söimme hyvin, nukuimme hyvin ja söimme taas hyvin. (;
Rotsissa aloitin kartanlukemisen. Se oli etupenkilläistujan velvollisuus, ja se osui nyt mun kohdalle, koska siskoni Sanna halusi pystyä nukkua ajojen aikana. 
Oli hassua, että kerrankin ymmärsi edes jotain ruotsalaisista kylteistä.
Oli pitkä ajo, ajoimme aivan etelään, eli aamusta iltaan. Joku yli 600 km.
Kipitimme amatsonin vihreän volkkarimme kanssa suurta siltaa pitkinTanskaan, jossa jäimme Guldborgin  leirintäalueelle uutta päivää odottamaan.

Tässä vaiheessa huomasin että, nenäni ja silmäni vuosivat koko ajan ja tiesin sen johtuvan allergioista...
Loman loppua kohden tulin immuuniksi allergialääkkeille (tai ainakaan ne eivät enää tepsineet?) ja silmät vuosivat aina kun oli tyyntä tai oltiin jossain puitten lähettyvillä.

Seuraavina päivinä matkasimme Ranskan Calaisia kohti. Maisema vaihtui suhteellisen hitaasti ja kukaan ei puhunut englantia Saksassa, Belgiassa saati Ranskassakaan. Croisantit maistui, mutta meidän ja paikallisten välillä oleva yhteys oli nolla. Leirintäalueillakaan ei puhuttu, mutta ainoa yhdistävä kieli oli jalkapallo. Sitä katottiin aina kun voitiin ja fiilisteltiin paikallisissa pubeissa keski-ikäisten miesten saarrettuina. Ostettiin jopa jalkapallo, ja pieni ranskalainen poika halusi kovasti pelata meidän kanssa, mutta ei ymmärretty mitä se halusi pelata, joten pomputeltiin sitten erikseen. Sääli, se oli niin yksinäine :( Taas huomaa miten ujoiksi suomalaiset on kasvatettu. Me ootettiin vaan et se tulee pyytää leikkimään, vaikka ite oltais ihan hyvin voitu mennä. :D Joo, tällasia pikkukavereita me kerättiin koko matkan aikana. Ja nyt ne istuu purkeissa meidän keittiön hyllyllä. Siis aivan.

Vanhoja ihmisiä hääri ympärillä lähes ainoastaan, hyvä kun yhteenkään nuoreen törmättiin Englantiin mentäessä. Ehkä mentiin vahingossa jotain seniori-reittiä. Luulin että se pisteillä merkitty tie oli nähtävyysreitti mutta ehkä olin väärässä.

Calaisista otettiin parin tunnin kestävä laivamatka Englannin kanaalin yli Etelä-Englannin Doveriin, jonka valkoiset suuret kalliot näkyivät kilometrien päähän merelle. Mutta siitä myöhemmin enemmän!

Apua.. Miten saan kaiken kirjoitettua. jep. Myöhemmin lisää
!

-jenni